Opettaja havaitsee: tekoälyn hiomat esseet peittävät oppimisaukon, ja opetussuunnitelma jää jälkeen

AI & SOCIETY -lehdessä julkaistussa Abdur Rahmanin tekstissä kuvataan korkeakouluopettajan havaintoa siitä, miten “liian hyvä” kirjoitustyyli voi hämärtää käsitystä opiskelijoiden todellisesta osaamisesta. Rahmanin mukaan opiskelijoiden sähköposteissa ja palautettavissa teksteissä alkoi yhtäkkiä näkyä poikkeuksellisen sujuvaa, muodollista englantia – sävyä, joka muistuttaa ammatillisia mallikirjeitä ja huoliteltuja lehtitekstejä. Kirjoittaja kuvaa muutosta arjen yksityiskohtien kautta: aiemmin kömpelöt anomukset ja kielioppivirheet vaihtuivat kohteliaisiin aloituksiin ja lähes virheettömään kieleen. Tämä herätti epäilyn siitä, että tekstejä on “engineerattu” eli rakennettu ulkopuolisilla työkaluilla, kuten kirjoittamista automaattisesti muotoilevalla tekoälyllä. Käänne tulee kokeissa. Rahmanin mukaan tenttitilanteessa sama opiskelijajoukko ei enää tuota samalla tasolla olevaa kieltä. Kontrasti saa kirjoittajan pohtimaan, mitä oppimista arvioidaan, jos osa kurssisuorituksista on kirjoitettu tavalla, joka ei vastaa opiskelijan omaa osaamista. Tekstin ydinväite on, että kun esseet ja viestit voidaan muokata ammattimaisiksi lähes nappia painamalla, myös opetuksen ja arvioinnin käytäntöjä on tarkasteltava uudelleen. Muuten syntyy tilanne, jossa ulkoisesti viimeistelty kieli peittää alleen sen, mitä opiskelija todella osaa. Lähde: All my students have mastered Wren and Martin, AI & SOCIETY.