Tutkijat ehdottavat uutta kehystä: generatiivinen tekoäly voi rakentaa osaamista tai vain jäljitellä sitä

Generatiivinen tekoäly voi samanlaisissa tilanteissa johtaa kahteen hyvin erilaiseen lopputulokseen: toisille vuorovaikutus tukee aitoa ajattelun ja ymmärryksen kehittymistä, toisille se mahdollistaa vain uskottavan osaamisen esittämisen ilman, että oma sisäinen kyky kasvaa. AI & SOCIETY -lehdessä julkaistussa artikkelissa Roi Ezra ja Moshe Mishali pyrkivät selittämään, miksi näin käy.

Kirjoittajat tarkastelevat ilmiötä filosofisten ja kognitiotieteellisten suuntausten kautta. Postfenomenologia tutkii, miten teknologiat muovaavat kokemusta, “laajennetun mielen” teoria pohtii, miten ajattelu voi ulottua työkaluihin ja ympäristöön, ja hajautetun kognition näkökulma korostaa, että ajattelu jakautuu ihmisten, välineiden ja tilanteiden verkostoon. Artikkelin mukaan nämä perinteet ovat kukin tahollaan päätyneet samantapaiseen kysymykseen tekoälyn roolista ajattelussa, mutta niiltä puuttuu kehityksellinen välineistö: ne pystyvät kuvaamaan välittymistä, mutteivät sitä, milloin kohtaaminen kasvattaa omaa kapasiteettia ja milloin se korvaa sen.

Tämän aukon paikkaamiseksi kirjoittajat tuovat mukaan psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian, joka tarkastelee sitä, miten ihminen rakentaa suhdetta itseensä ja toisiin erilaisten “objektien” avulla. Erityisesti he nojaavat Donald Winnicottin, Wilfred Bionin ja Christopher Bollasin ajatteluun ja kehittävät käsitteen dynaaminen siirtymäobjekti. Siirtymäobjekti tarkoittaa perinteisesti esimerkiksi lapselle tärkeää pehmolelua, jonka avulla hän harjoittelee itsenäistymistä; artikkeli ehdottaa, että generatiivinen tekoäly voi toimia vastaavanlaisena, mutta muuttuvana ja vuorovaikutteisena kohteena.

Kehys pyrkii tarkentamaan, millaiset tekoälykohtaamiset vahvistavat omaa ajattelua ja millaiset jäävät pelkäksi pätevyyden esittämiseksi.

Lähde: The relational–epistemic stance: generative AI as a dynamic transitional object, AI & SOCIETY.